Rippikoulu huipentuu konfirmaatiojuhlaan


Rippikoulussa opiskellaan kristinuskon perusteita. Siellä saamme tietää lisää uskosta, johon meidät on kastettu.
Saamme myös eväitä oman uskonelämämme hoitamiseen.
Rippikoulussa käsiteltäviä aiheita ovat mm: Kuka Jeesus on? Mitä voimme tietää hänestä? Minkälainen kirja on Raamattu?
Mikä on minun paikkani maailmassa?

Rippikouluaika huipentuu konfirmaatioon. Siinä nuoresta tulee täysivaltainen seurakunnan jäsen.
Konfirmaatio antaa oikeuden kummin tehtävään ja osallistua itsenäisesti ehtoolliselle sekä olla
täysi-ikäisenä ehdokkaana seurakuntavaaleissa.
Rippikoululaisilta kysyttäessä tärkeimpänä oikeutena on pidetty kirkkohäitä.
Konfirmaatio on uskon vahvistamista. Siinä seurakunta rukoilee nuoren puolesta, jotta hänen uskonsa
vahvistuisi ja hän voisi rohkeasti tunnustaa uskonsa ja elää kristittynä.
 

Konfirmaatio


Konfirmaatiossa on kyse samasta armosta kuin kasteessa. Jumala haluaa vahvistaa konfirmoitavan uskoa ja siunata uudessa elämänvaiheessa.
Kummit voivat osallistua konfirmoitavan siunaamiseen seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Konfirmaation jälkeisen juhlan järjestää jokaisen rippinuoren oma perhe haluamallaan
tavalla oman elämäntilanteen mukaan.

 


Jämsän seurakunnan rippikoulusivustoon pääset tutustumaan tästä.

 




 

Konfirmoitavat nuoret seisovat alttarikaiteen edessä
Konfirmoitavat nuoret alttarin äärellä

Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulu edeltää rippijuhlia

Rippijuhlia vietetään rippikoulun käyneen ja konfirmoidun nuoren kunniaksi. Nuorelle rippijuhlat ovat tärkeä aikuistumisjuhla.

Rippijuhlien järjestäminen

Konfirmaatio on osa ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Konfirmaatiota vietetään joko sunnuntain messun yhteydessä tai omana erillisenä messunaan. Konfirmaatiomessu kestää yleensä 1-2 tuntia. Kirkot ovat konfirmaatiomessuissa usein hyvin täynnä, joten paikalla kannattaa olla ajoissa.

Konfirmaatio tapahtuu jumalanpalveluksessa