Jämsän kirkko

Jämsän kirkko

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

640

Jämsän seurakunnan pääkirkko. Valmistunut v. 1929.

Kirkossa pidetään jumalanpalvelus joka sunnuntai, pääsääntöisesti ne myös striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle.
Kirkon pääeteisestä pääsee erilliseen morsius- ja lastenhuoneeseen.
Kirkkoon mahtuu 640 henkeä. Kirkkoon johtaa monet portaat kirkon alapuolella sijaitsevalta parkki-alueelta. Inva-paikat sijaitsevat kirkon edestä katsottuna vasemmalla puolella jonne voi ajaa tietä pitkin. Inva-luiska saman puolen ovelle.

Jämsän kirkko on avoinna yleensä kesän tiekirkkokautena.

Jämsän kirkko on seurakunnan pääkirkko, joka sijaitsee näyttävästi kirkonmäellä luoden koko alueelle arvokkaan tunnelman.

Kirkko on arkkitehti Kauno S Kallion suunnittelma ristikirkko, joka vihittiin käyttöön 29.9.1929. Kirkko rakennettiin tulipalossa v. 1925 tuhoutuneen edellisen kirkon paikalle.
Palaneesta kirkosta on nykyisessä kirkkotilassa nähtävissä mm. alttaritaulu ja krusifiksi sekä pienempiä esineitä kirkkomuseossa.

 

Jämsän kirkon pääparkkialue löytyy kirkon alapuolelta pappilan ja seurakuntakeskuksen välistä.
Muutama autopaikka sekä inva-paikat löytyvät kirkkorakennuksen vasemmalta puolelta kellotapulin viereiseltä sivulta.

Jämsän kirkon pelastussuunnitelman löydät tästä.

Sijainti kartalla

Tiedustelut ja varaukset:

0408050000 Toimistopalvelut (aukioloaikoina)

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 27.9. klo 10.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Messu (striimataan)

Ehtoollisjumalanpalvelus (aihe: Kristityn vapaus), Maatalousväen kirkkopyhä
su 27.9. klo 18.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Konsertti

Gospelkuoro UGG:n 20-vuotiskonsertti
su 4.10. klo 10.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Messu (striimataan)

Mikkelin päivän ehtoollisjumalanpalvelus (aihe: Jumalan sanansaattajat). Jumalanpalveluksen jälkeen soppasunnuntai.
su 11.10. klo 10.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Messu (striimataan)

Ehtoollisjumalanpalvelus (aihe: Usko ja epäusko). Syntymäpäiväjuhla 70-, 75-, 80-, 85-, 90- ja yli 90-vuotiaille.
su 18.10. klo 10.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Messu (striimataan)

Ehtoollisjumalanpalvelus (aihe: Jeesuksen lähettiläät)
su 25.10. klo 10.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Messu (striimataan)

Ehtoollisjumalanpalvelus (aihe: Uskon perustus). Kansanlähetyksen kirkkopyhä.
la 31.10. klo 10.00

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Sanajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän sanajumalanpalvelus
la 31.10. klo 18.30

Koskentie 30 B, 42100 Jämsä

Musiikkia kynttilöiden syttyessä

Musiikkia kynttilöiden syttyessä -musiikkihetki