Hautajaiset

Läheisen menettäminen on suuri muutos elämässä. Kaiken hämmennyksen keskellä omaisten tehtävä on järjestää hautajaiset.
Käytännön asioita ei tarvitse miettiä yksin, seurakunta palvelee omaisia.

Käytännön järjestelyt

Hautajaisjärjestelyistä sovitaan kirkkoherranvirastossa, os. Koskentie 30 A, Jämsä.

Entisen Längelmäen seurakunnan alueen hautajaisjärjestelyt sovitaan Oriveden seurakunnan kirkkoherranviraston
kautta, jos hautapaikkatoiveena on Längelmäen hautausmaa. Toimituksessa on Jämsän seurakunnan pappi.
Oriveden kirkkoherranvirasto: 040 8049 600


Hautauslupaa ei tarvitse olla vielä siinä vaiheessa kun tulette Jämsän seurakunnan kirkkoherranvirastoon sopimaan hautajaisjärjestelyistä.


Jämsän kirkkoherranvirasto ja hautapalvelu
Oriveden seurakunta (linkki avautuu uudessa välilehdessä)

Omaisten siunauksen ajankohtatoiveen pyrimme toteuttamaan mahdollisimman hyvin.
Siunauspäivät ovat torstai, perjantai ja lauantai.
Hautauskeskustelussa sovitaan pappi, kanttori ja seurakuntamestari sekä tarvittaessa myös muistotilaisuuspaikka.
Pappi tulee muistotilaisuuteen mikäli omaiset tätä toivovat. Viraston kautta varataan myös hautapaikka.

Kun siunauspäivä lähestyy, siunaava pappi ottaa yhteyttä lähiomaiseen.
Papin kanssa sovitaan aika siunauskeskustelulle läheisen kotiin tai seurakunnan tiloihin. Keskustelu voidaan toteutaa myös puhelimitse.

 

Siunaustilaisuus

Siunaustilaisuus antaa tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.
Yhteisestä ajasta kiitollisena voidaan saattaa läheinen viimeiselle matkalle.
poisnukkunutta läheistä voi hyvästellä tutuin virsin ja raamatunkohdin.
Yhteisessä rukouksessa pyydetään voimaa kaipaukseen ja suruun.

Kristillinen hautaan siunaaminen on seurakuntalaisen oikeus.

Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät.
Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita.

Tuhkahautaus on arkkuhautaukseen rinnastettava tapahtuma. Hautaan siunaaminen tapahtuu ennen tuhkaamista.
Tuhka on viimeistään vuoden kuluttua tuhkaamisesta haudattava. Uurnanlasku hautaan tai tuhkan sirottelu muistolehtoon sovitaan virastossa viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta.

Jos vainaja haudataan muualle kuin kotikuntansa hautausmaalle, hautapaikkaan ja siunaustilaisuuteen liittyvät järjestelyt hoidetaan kyseisen seurakunnan kanssa.

Omaiset asioivat myös hautaustoimistossa, josta hankitaan arkku ja tarvittaessa uurna. Yksityiset hautaustoimistot palvelevat nykyään lähes kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä.


Onko sinulla hautaukseen liittyvää kysymistä, ota yhteyttä hautapalveluun.
 

Vuoden 2024 hautauspalveluhinnaston löydät tästä (linkki avautuu uudessa välilehdessä).
Vuoden 2024 tilojen hinnaston löydät tästä (linkki avautuu uudessa välilehdessä).
 

Jämsän seurakunnan hautausmaat

Jämsän seurakunnan hautausopas

 

Jämsänkosken Vangonmäen siunauskappeli ja hautausmaa
Jämsänkosken Vangonmäen siunauskappeli ja hautausmaa

Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa.

Hautajaisjärjestelyt

Ylösnousemus tuo toivoa kuoleman hetkeen. Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen kautta meillekin on valmistettu sija taivaan kodissa.

Hautaan siunaamisen merkitys

Hautajaisten suunnittelussa ja toteutuksessa seurakunnan työntekijät ovat apuna. Voit olla yhteydessä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, päivystävään pappiin tai hautaustoimistoon. Siunaustilaisuus ja muistotilaisuus tarjoavat läheisille mahdollisuuden yhteiseen surutyöhön.

Hautaan siunaaminen

Suru on luonnollinen tapa kohdata menetys. Samalla myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Hautajaiset on omaisille tärkeä hetki suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen.

Omaisen tunteet ja surutyö