Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lähetys toimii rukouksessa ja Jumalan tahdossa. Voit olla siinä mukana nytkin. Jumalan Pyhä Henki on ja toimii kanssamme ja keskuudessamme Jeesuksen lupauksen mukaisesti.
Jeesus sanoo: "Menkää ja tehkää..." Hän siis kehoittaa meitä toimimaan evankeliumin leivämiseksi.
Lähetyspiiritoiminnassa saat olla ajanhermoilla siitä mitä nimikkolähettiemme arjessa maailmalla tapahtuu.
Työalalla on monta pientä ja suurta tehtävää jossa voit olla avuksi, mm.
* Esirukoilijana.
* Tilaisuuksiin apukäsiksi.
* Lähetyspiirikerran toteutukseen.
* Torikahvioissa, Jämsässä ja Kuorevedellä on monenlaista tehtävää. Ota suora yhteys lähetyssihteeriin.
* Koskenpään seurakuntaparkin vapaaehtoiseksi.
* Nuorteniltaan, mukaan lähetysillan toteutukseen.
* Rahankeräyslippaan kanssa liikkeelle tarvittaessa, maailmalla tapahtuvien katastrofi-tilanteiden helpottamiseksi.
Tule toimimaan lähetystyön hyväksi seurakunnan toiminnan myötä!
Kesäkauden, 6. kesäkuuta alkaen ja 15. elokuutta päättyen, aina tiistaisin klo 13.30 - 15.30 Torikahvila Hallin torilla.
Kahvia, teetä, mehua, "pullaa", piirakkaa tms. tarjolla. Kahdella kerrakka myös muurinpohjalettuja.
Tuotto nimikkolähetystyölle. Tervetuloa kahvittelemaan!
Kesäkaudella Torikahvila lauantaisin klo 8 - 12.
Kesäkuun 17. lauantai
Heinäkuun 1. päivä, 15.päivä ja 29. päivä
Elokuun 12. päivä ja 26. päivä
Syyskuun 2. päivä.
Kahvilassa tarjolla kahvia, teetä, mehua ja muurinpohjalettua. Tuotto nimikkolähetystyölle. Tervetuloa kahvittelemaan!
Olohuone-kahvila, Koskenpään seurakuntaparkki on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin,
klo 10 - 13.
Parkin hartaushetket aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 11.
Parkissa kokoontuu joka toinen tiistai keskustelu-rukouspiiri, parittomilla viikoilla,
klo 10 - 12.
Kesällä: 6.6., 20.6., 15.8., 29.8.
Syyskaudella: 12.9., 26.9., 10.9., 24.10., 7.11., 21.11., 5.12., 19.12.
Lahjoita alta lähetystyölle tai kehitysyhteistyölle, kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä