Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jeesus sanoo:
”Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä
noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
(Matt. 28: 19-20)
Rippikoulussa opiskellaan kristinuskon perusteita. Siellä saamme tietää lisää uskosta, johon meidät on kastettu.
Saamme myös eväitä oman uskonelämämme hoitamiseen. Rippikoulussa käsiteltäviä aiheita ovat mm: Kuka Jeesus on?
Mitä voimme tietää hänestä? Minkälainen kirja on Raamattu? Mikä on minun paikkani maailmassa?
Suurin osa käy rippikoulunsa 15-vuotiaana, mutta sen voi käydä myös yksityisenä aikuisiällä Linkki avautuu uudessa välilehdessätai armeijassa.
Rippikoulu kestää 80 tuntia ja se sisältää seurakunnan toimintaan tutustumista sekä rippileirin,
joka on noin viikon mittainen.
Rippikouluryhmät
Vuonna 2024-25 seurakunta järjestää seitsemän rippikoululeiriä (näistä yksi Viron Saarenmaalla)
sekä päivärippikoulun ja pienryhmärippikoulun (alla on enemmän tietoa päivä- ja pienryhmärippikoulusta).
Jokaiseen ryhmään kuuluu ennen leiriä olevia opetuskertoja ja seurakuntaan tutustumiskäyntejä.
Eri vaihtoehdot rippikouluryhmistämme löydät välilehdeltä "rippikouluryhmät ja tärkeät päivämäärät 2024-25"
Rippikouluinfot pidetään Jämsän yläkouluilla ja ilmoittautuminen tämän linkin kautta on alkaen klo 9.00 6.-19.10.2024 päättyen klo 24.00
Aloitustapahtuma "Silmät ristissä" on Paunun koulussa lauantaina 26.10.2024 klo 16 alkaen.
Päivärippikoulu
Päivärippikoulu on osa Särkisaari 6 rippikouluryhmää. Päivärippikoululaiset osallistuvat Särkisaari 6 ryhmän aikataulujen mukaisesti toimintaan. Päivärippikoulun ero on se, että he eivät yövy Särkisaaressa, vaan tutustumispäivään ja rippileirille on järjestetty päivittäin kuljetus välille Jämsä-Särkisaari-Jämsä.
Pienryhmärippikoulu
Erityistä tukea tarvitseville nuorille järjestetään tarpeen mukaan
Keski-Suomen seurakuntien yhteinen pienryhmärippikoulu.
Seuraava pienryhmärippikoulu järjestetään Jämsässä vuonna 2025-26.
Lisätietoja Riikka Kettunen p. 040-8050080 tai riikka.kettunen@evl.fi.
Konfirmaatio
Rippikouluaika huipentuu konfirmaatioon. Siinä nuoresta tulee täysivaltainen seurakunnan jäsen.
Konfirmaatio antaa oikeuden kummin tehtävään ja osallistua itsenäisesti ehtoolliselle sekä olla täysi-ikäisenä ehdokkaana seurakuntavaaleissa.
Rippikoululaisilta kysyttäessä tärkeimpänä oikeutena on pidetty kirkkohäitä. Konfirmaatio on uskon vahvistamista. Siinä seurakunta rukoilee nuoren puolesta, jotta hänen uskonsa vahvistuisi ja hän voisi rohkeasti tunnustaa uskonsa ja elää kristittynä.
Jämsäläinen rippikoulu
Rippikoulujen toteutuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa laajasti 'Rippikoulutyön paikallissuunnitelma'. Kannattaa tutustua! Rippikoulutyön paikallissuunnitelmaan pääset tästä.
Jos mielessäsi on edelleen kysyttävää, voit ottaa yhteyttä rippikoulupappiin:
Ari Mäkelä, p. 040 8050001, ari.j.makela@evl.fi
Rippikoulu on puolen vuoden mittainen tutustuminen seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Usein rippikoulu käydään sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.
Rippikoulu edeltää rippijuhliaEvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä