Koronapandemian rajoitusten vaikutukset toimintaan


Seurakunnan luonteeseen kuuluu yhteen tuleminen. Rajoitusten johdosta tilaisuuksiin osallistuvien väkimäärä
on rajattu 10 henkilöön. Keskeisimpiä tilaisuuksia pääsee seuraamaan turvallisesti etäyhteyksillä seurakunnan youtube-kanavan kautta.



KIRKOLLISET TOIMITUKSET

Hautaan siunaaminen
Enimmäishenkilömääräsuositus on 10 henkilöä. Tapauskohtaisesti tämä määrä voidaan ylittää.
Siunauksia toivotaan pidettävän hautausmaalla ulkotilaisuuksina, jos mahdollista.
Seurakunnan tiloja voidaan vuokrata siunauksiin liittyviin muistotilaisuuksiin ja niitäkin tiloja koskee
enimmäisväkimääräsuositukset.

Kaste
Kasteen järjestämisessä kehotetaan käytettäväksi seurakunnan avaria tiloja.
Kotikasteita voidaan järjestää kotona,  papin niin katsoessa tilat turvalliseksi.
Enimmäisväkimääräsuositus (10 hlöä) koskee myös kasteita.

Vihkiminen
Vihkimisissä noudatetaan enimmäisväkimääräsuosituksia (10 hlöä).

Muuta
Jumalanpalvelus toteutetaan striimattuna seurakunnan omalle YouTube-kanavalle
Jämsän pääkirkosta sunnuntaisin klo 10. Linkki striimiin löytyy nettisivuilta, ao.tilaisuuden kohdalta tapahtumista;
etusivun kuvapalkista ja facebook-sivulta.

Kerho- ja ryhmätoiminta on toistaiseksi tauolla.

Laitoshartauksia voidaan järjestää niitä pyydettäessä erityisjärjestelyillä tapauskohtaisesti.

Ruokailuja ja kahvituksia ei toistaiseksi seurakunnassa järjestetä.
 

* * *
Ihmisen suuri perustarve on tulla kuulluksi. Tarvitsemme ihmistä, jolle kertoa asioitamme.  Seurakunnassamme on kokeneita työntekijöitä, jotka kohtaavat eri ikäisiä ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa ja ovat juuri sinua varten. Yhteystiedot löydät täältä.

Valtakunnallinen kirkon palveleva puhelinnumero on  0400 22 11 80
Nuorten keskustelukanavia: Saapas chatsekasin247.fi, nuortennetti.fi ja erityisesti kouluikäisille suunnattu seurakuntien Nettitupu



Elävä Vapahtaja, kiitos että sanasi on edelleen totta:
"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."

Kiitos kaikista heistä, jotka pitävät ihmisistä huolta.

Pyydämme siunausta lääkäreille, hoitajille ja muulle terveydenhuollon henkilökunnalle.
Ole viranomaisten kanssa, kun he tekevät päätöksiä.
Kiitos, että tuot kaiken vaikean ja raskaan keskelle kannattelevia käsiä. Aamen."