Koskenpääviikon kirkkokonsertti

ke 10.7. kello 19.00

Koskenpääviikon kirkkokonsertti Koskenpään kirkko

Konsertissa kuullaan bluegrass-musiikkia

Koskenpääviikon perinteinen kirkkokonsertti klo 19. Esiintymässä Jussi Syren and The Groundbreakers.
Yhtye on kansainvälisestikin arvostettu yhtye, jonka tyylisuuntana on Yhdysvallloista peräisin oleva countryn sukuinen bluegrass-musiikki. Kotimaan lisäksi yhtye oin esiintynyt yhdeksässä Yhdysvaltain osavaltiossa ja kuudessa Euroopan maassa. Bändin yhdestoista albumi "Bluegrassa Headquartes" ilmestyi viime maaliskuussa. 
Groundbreakersin akustinen soundi ja muhkeat lauluharmoniat tempaavat ihmiset mukaansa. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu vahvasti gospel ja hengellinen bluegrass.

Yhtyeeseen kuuluvat mandolinisti laulaja Syrenin lisäksi banjisti Tauri Oksala, kitaristi J.P.Putkonen ja basisti Tero Mäenpää. Kaikki yhtyeen jäsenet laulavat harmonioita.


kanttori, musiikkityön työalajohtaja
Seurakuntatyön erityispalvelut
Koskentie 30 C
42100 Jämsä

Katso myös

to 4.7. klo 19.00

Jämsän kirkko

Konsertti

"Sua laulain tervehdin" Ylioppilaskunnan laulajien pienyhtye, Suven Sällit, esiintyy
ke 17.7. klo 19.00

Koskenpään kirkko

Konsertti

Kitara -ja urkukonsertti