Ensimmäinen kerta
Nämä vaalit ovat historialliset siksi, että äänestysikäraja on laskettu 16 vuoteen. Näin nuoret eivät ole aiemmin voineet äänestää missään vaaleissa. Ehdokkaaksi asettumiseen tarvitaan vielä 18 vuoden ikä.
Nykyisen Jämsän seurakunnan kirkkovaltuuston kokoonpanon määräsi seurakuntaliitoksessa Kirkkohallitus. Päätöksen mukaan käytettiin hyväksi edellisten vaalien tuloksia ja kustakin kolmesta seurakunnasta pääsi edustajia valtuustoon väkimäärän suhteen. Näillä vaaleilla valitaan ensimmäiset vaaleilla valitut luottamushenkilöt Jämsän seurakunnan kirkkovaltuustoon.


