Rippikoulu

Ripari on "se aika vuodesta", kun kaikki noin viisitoistavuotiaat kokoontuvat yhteen ja alkavat opiskella Raamatun saloja, Jeesusta ja saavat tietää, mitä se kristinusko oikeasti on. Etenkin edut ovat huomionarvoiset, eikä niitä haittoja kyllä ole nimeksi asti. jos ei uusia ystäviä lasketa mukaan. Ensin kokoonnutaan vuoden aikana muutaman kerran yhteen oman ripariporukan kanssa ja sitten päästään yhdessä ihanalle ja ikimuistoiselle leirille, jossa isosten ja vetäjien johdolla pidetään hauskaa, opiskellaan ja … syödään. Loppuhuipennuksena on sitten "päätösjuhla" eli konfirmaatio eli ripille pääsy.
Katso oman alueesi kohdalta kaikkien Jämsän seurakunnan rippileirien ajankohdat ja ilmoittautumiset.

Isoskoulutus

Kun ripari on ohitse ja leirielämä tuntuu olevan juuri sun juttu, niin silloin ei muuta kuin nokka kohti koulutusta ja matkaan! Muista se ettei tässä vaiheessa Raamattua tarvitse osata kannesta kanteen (no, ei sitä tarvitse osata oikeastaan vielä ollenkaan), kunhan on palava halu ottaa selvää ja oppia uutta! Koulutus kestää sen verran pitkään, että matkalla ehtii kalastella uskon antimia ihan reilulla kädellä, ja koulutuksen ohella saat vahvistettua uskoasi, solmittua uusia ihmissuhteita, pääset osallistumaan kaikenlaiseen mukavaan ja kehittävään toimintaan. Valmistuessasi saat isostodistuksen, jota voit sitten ylpeänä näyttää sukulaisille. Koulutuksen käytyäsi voit sitten toimia isosena niin ripareilla kuin varhaisnuorten leireillä.

Mikä on rippikoulu...katso lisää täältä:

Yhteystiedot

Jämsän seurakunta
Koskentie 30, 42100 JÄMSÄ
Jämsän kirkkoherranvirasto
avoinna: ma-pe klo 9-14
Puhelin (014) 7171 371,  jamsa.khranvirasto@evl.fi

Design by Artio Oy Artio