Hautojen hoito

Miekkainpetäjän hautausmaaHaudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina. Haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija. Omaiset voivat luovuttaa haudan hoidon seurakunnalle korvausta vastaan. Tätä varten seurakunnalla on hautainhoitorahasto. Hoitosopimusten vaihtoehdot:

  • kesähoitosopimus (kesäkukat)
  • 5-vuoden sopimus (kesäkukat)
  • 10-vuoden sopimus (kesäkukka-/ perenna-/ nurmihoito)

Hoitosopimusten hinnat tarkistetaan vuosittain ja hinnaston vahvistaa kirkkovaltuusto. Hoitoon sisältyvät kukkaistutukset ja niiden hoito sekä haudan pinnan hoito.
 

» Hoitohinnasto

 

Haudan hoito-ohjeita:


Kevät
Talven jälkeen haudalta poistetaan kanervat, havut ja kynttilöiden jäänteet. Roskat lajitellaan hautausmaan roska-astioihin. Keväällä tarkastellaan nurmen pintaa ja korjataan mahdolliset talvivauriot. Hiekkahaudalle voidaan lisätä hiekkaa. Kevätaikaan haudoilla menestyvät esimerkiksi orvokit sekä narsissit. Kukkapenkin reunalle voi istuttaa myös esim. kevätesikkoa, joka monivuotisena koristaa hautaa vuodesta toiseen.

Kesä
Kesäkukkien istutuksessa ei kannata hätäillä. Perinteisesti kesäkuun 10. päivän jälkeen on jo varsin vähän pelkoa yöhalloista. Kukkapesä on hyvä tarkistaa ja möyhentää joka kevät mahdollisten puunjuurien osalta lapion piston syvyydeltä. Tällöin on hyvä lisätä myös uutta multaa joukkoon, kuitenkin niin, että mullan pinta on tasalla ympäröivän maan kanssa kastelun helpottamiseksi. Lannoitteita on hyvä käyttää kunkin valmistajan ohjeiden mukaan. Haudan kukkana voidaan käyttää myös monivuotisia perennoja (esim. kesäpikkusydän ja kuunlilja) ja sipulikukkia. Kukkapenkkiä kastellaan noin kolme kertaa viikossa kuivana aikana. Kukkapenkin hoitoon kuuluvat myös rikkakasvien poisto ja multapinnan möyhennys. Haudan ollessa omaisten hoidossa, hautakiven lähialue tulisi leikata vähintään kahden viikon välein. Seurakunta huolehtii muuten nurmenleikkuusta. Hiekkahauta tulee tarvittaessa siistiä rikkaruohoista ja roskista. On muistettava, että istutukset eivät saa ylittää haudan rajoja ja haitata hautausmaan yleistä hoitamista!

Syksy
Yöhallojen vietyä kukat ne poistetaan ja mullan pinta möyhennetään. Hauta-alueen pinta siistitään. Kukkapenkkiin voi istuttaa myös esimerkiksi kanervia ja reunustaa istutus havuilla.

Yhteystiedot

Jämsän seurakunta
Koskentie 30, 42100 JÄMSÄ
Tiedotustoimisto Koskentie 30 A, 42100 JÄMSÄ
Puhelin 044 791 1206

Design by Artio Oy Artio